Näin MM-kisoissa pelattiin torstaina – katso tästä perjantain
Serbian tähtihyökkääjä Aleksandar Mitrovic vei joukkueensa 3–1-johtoon toisen jakson alussa. Tovin kuluttua Kamerunin Vincent Aboubakar pääsi kuitenkin karkaamaan serbipuolustukselta, ja hyökkääjä tsippasi pallon viileästi maaliin. Hetkeä myöhemmin serbialaispuolustus oli taas auttamatta myöhässä, kun Eric Maxim Choupo-Moting toi Kamerunin tasoihin Aboubakarin syötöstä. Kamerun ja Serbia ovat yhdessä pisteessä, joten joukkueet ovat perjantaina lohkon päätöskierroksella pakkovoiton edessä. Kamerun haastaa kuuden pisteen Brasilian, ja Serbia kohtaa kolmen pisteen Sveitsin vuoden 2018 MM-kisojen kiihkeässä uusintaottelussa. Kudus ja Ghana nujersivat Etelä-Korean Maaleja mätettiin myös päivän toisessa ottelussa, kun Ghana ja Etelä-Korea ottivat yhteen H-lohkon kamppailussa.
Jalkapallon MM-kisat 2022 - Löydä otteluohjelma ja tietoa
(TV!) Sveitsi Kamerun elää 2022 24 marraskuuta 2022
Lohkon toisesta sijasta tullaan käymään kova taistelu oletettavasti Serbian ja Sveitsin välillä. Serbialla on ollut ennen turnausta loukkantumishuolia, kun joukkueen nimekkäimmät pelaajat Alexandar Mitrovic ja Dusan Vlahovic ovat molemmat kärsineet vammoista. Kaksikon pitäisi olla pelikunnossa avausottelussa Brasiliaa vastaan, mutta täysin varmaa tietoa ei vielä ole. Sveitsi pelasi vahvat MM-karsinnat ja voitti lohkonsa jättämällä Italian taakseen. Murat Yakinin suojatit eivät hävinneet yhtäkään ottelua ja päästivät kaksi maalia karsintojen aikana. Ryhmästä löytyy kovia pelimiehiä, kuten Xherdan Shaqiri, Manuel Akanji ja Granit Xhaka ja kokonaispaketti on muutenkin melko hyvin kasassa. Sveitsi taistelee tosissaan toisen jatkajan paikasta.
– Jatkopaikka oli ensimmäinen tavoitteemme turnauksessa. On tärkeää, että onnistuimme, sillä lohkomme on vaikea, Casemiro kommentoi AFP:n mukaan brasilialaiskanava SporTV:lle. Brasilian edellistä MM-kultaa 20 vuotta sitten voittamassa olleet lajisuuruudet Ronaldo, Cafu ja Roberto Carlos seurasivat ottelua Dohassa, ja kolmikon suupielet kääntyivät ottelun jälkeen hymyyn. Myhäilylle on syynsä: Brasilian puolustus on ollut betonia Serbiaa ja Sveitsiä vastaan, eivätkä vastustajat ole pystyneet pitämään joukkueen taitavia brassihyökkääjiä kurissa 90 minuutin ajan. Serbian tavoin myöskään Sveitsi ei saanut yhtäkään laukausta Brasilian maalia kohden.
Brasilia pelasi ottelussa ilman suurinta nimeään Neymaria, joka loukkasi nilkkaansa Serbia-pelissä. Neymarin paikan joukkueen avauskokoonpanossa otti Manchester Unitedia edustava Fred. Myös Brasilian toinen toipilas, laitapuolustaja Danilo oli kokoonpanosta sivussa. Serbian paitsioansa ei toiminut G-lohkon aiemmassa ottelussa Kamerun nousi kahden maalin takaa 3–3-tasapeliin Serbiaa vastaan. Serbialaiskannattajat voivat syyttää tuloksesta höntyillyttä puolustuslinjaansa, sillä joukkueen paitsioansa petti toisella puoliajalla kahteen otteeseen.
Haulla kamerun - brasilia löytyy 0 aiemmin esitettyä tv-ohjelmaa.
Ennakko: Brasilia G-lohkossa kuskin paikalla: Ovatko Serbian jyrät kuntoutuneet? AOP MM-kisojen G-lohko on etukäteen ajateltuna Brasilian heiniä, mutta Serbia ja Sveitsi tarjoavat kovan haasteen keltapaidoille. Kamerun pyrkii sekoittamaan soppaa omalta osaltaan, eikä joukkuetta voi pitää täysin heittopussina.
Ennakko: Brasilia G-lohkossa kuskin paikalla: Ovatko Serbian
Ghanan keskikenttänuorukainen Mohammed Kudus nousi joukkueensa sankariksi tekemällä kaksi maalia 3–2-voitossa. Avausottelussaan niukasti Portugalille taipunut Ghana nousi kolmeen pisteeseen, joten afrikkalaisjoukkueen pudotuspelipaikka on täyttä realismia. Etelä-Korea tuli ottelussa tasoihin kärkimies Cho Gue-sungin puskumaaleilla, mutta joukkue on yhä yhdessä pisteessä. Miesten MM-lopputurnaus, 9.
Ghanan nuori sankari Kudus pitää itseään jo Neymarin
Viisinkertainen maailmanmestari Brasilia lähtee Qatarin kisoihin valtavat menestyspaineet niskassaan. Canarinhon edellisestä MM-kullasta on vierähtänyt jo 20 vuotta. Alkava turnaus jää suurella todennäköisyydellä maan suurimman tähden, Neymarin viimeiseksi. Titen joukkue elää energisen hyökkäyspelinsä ansiosta ja ryhmästä löytyy toinen toistaan suurempia supertähtiä. Ennakkoon ajateltuna alkulohkon pitäisi olla Brasilialle pelkkä suupala.
Jalkapallon MM-kisat maanantaina: jatkaako Brasilia - MSN
[SUORA LÄHETYS@] Marokko Kroatia 2022 23 marraskuuta
[URHEILU>>] Costa Rica Saksa elää 2022 | DaMS
Kamerun on ennakkoon ajateltuna tämän lohkon heikoin joukkue. Maa voitti oman lohkonsa Arfikan karsinnoissa ja lunasti kisapaikan jatkopelien kautta. Eric Choupo-Moting on iloisesta hyökkäyspelistään tunnetun Kamerunin nimekkäin pelaaja. Joukkueen matka on kuitenkin todennäköisesti päättymässä alkulohkoon kovasta arpaonnesta johtuen.
Brasilia varmisti pudotuspelipaikan Casemiron maalilla – Sveitsin hyökkäyspeli oli aseetontaManchester Unitedia edustava jämäkkä keskikenttäpelaaja Casemiro vastasi Brasilian voittomaalista Sveitsiä vastaan. Kuva: Rungroj Yongrit Jalkapallon MM-turnauksen suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuuluva Brasilia varmisti Ranskan jälkeen toisena joukkueena pudotuspelipaikkansa, kun joukkue kaatoi G-lohkon kärkikamppailussa Sveitsin 1–0. Keskikenttäpelaaja Casemiro laukoi Brasilialle helpottavan voittomaalin 83. minuutilla Vinicius Juniorin ja Rodrygon oivallisesta esityöstä.
päivä: G-lohko (al-Wakra/Doha): Kamerun–Serbia 3–3 (1–2) 29. Jean-Charles Castelletto 1–0, 45. Strahinja Pavlovic 1–1, 45. Sergej Milinkovic-Savic 1–2, 53. Aleksandar Mitrovic 1–3, 63. Vincent Aboubakar 2–3, 66. Eric Maxim Choupo-Moting 3–3. Brasilia–Sveitsi 1–0 (0–0) 83. Casemiro 1–0. Brasilia 2 2 0 0 3– 0 6 Sveitsi 2 1 0 1 1– 1 3 Kamerun 2 0 1 1 3– 4 1 Serbia 2 0 1 1 3– 5 1 Viimeiset ottelut: 2.
Brasilia varmisti pudotuspelipaikan Casemiron maalilla